22.4. Kotona!
Jotta saataisiin maailmanympärimatka täydelliseksi, tuli meidän palata lähtöpisteeseen. Jatkoimme siis suoraan lentokentältä Lappeenrantaan, josta starttasimme reissun silloin helmikuussa.
Aivan mahtavaa oli nähdä Aku pitkästä aikaa, sitä oli kuitenkin eniten reissussa ikävä!
Muutenkin tuntui ihan kivalle olla kotona taas.
Kiitos kovasti kaikille blogia seuranneille! Saatiin kuin saatiinkin joka kohteesta päivitykset tehtyä, vaikka välillä surkeiden nettiyhteyksien kanssa oli päivittäminen aika hermoja raastavaa... kiva kuitenkin myös meille, että reissusta jää muisto myös tänne nettiin :)
Matkalla opittiin ja koettiin paljon. Näkemykset eri kulttuurien ja ihmisten eroista ja käytöstavoista vahvistuivat matkan varrella. Vaikkakin jotkut niistä ärsyttivät ja ihmetyttivät, auttaa reissaaminen aina jollain tavalla myös ymmärtämään näitä eroja.
Kokonaisuudessaan matka meni tosi hyvin. Kaikki hotellit olivat vähintäänkin sitä mitä toivottiin, ja lentojen kanssa ei ollut ongelmia. Vain yksi lento oli myöhässä, mutta sekään ei vaikuttanut aikatauluihin suuresti. Meitä ei myöskään ryöstetty missään, eikä itse kadotettu matkan varrella mitään tärkeää. Budjettikin piti aika hyvin, jenkkien outlet-myymälöihin asti. Siitäkään huolimatta ei menty kovin pahasti yli...
Ja vielä mikä parasta, vaikka oltiinkin nuo 65 päivää 24/7 yhdessä, ja reissaus tuntui välillä vähän rankalle, ei suurempia riitoja ollut, ja yhteiselo sujuu edelleen! :)
Kiitos ja kumarrus!
/Kata ja Dani